"Kukaan ei ole sinä. Se on sinun supervoimasi."

Pysähdyppä hetkeksi miettimään tuota lausahusta. Eikö oo hienoa? Eikö ookki hienoa, että kukaan muu ei oo ninku sinä, vaan sää oot ainutlaatunen oma ittes? Vaikka joissaki ihmisissä on varmasti samoja piirteitä ku sinussa, kukaan ei oo silti tismalleen samanlainen, vaan kaikki on jollain tavalla erilaisia. Jokanen on omalla tavallaan aivan huipputyyppi.

Kun mää mietin tätä lausahusta, mulle tulee heti mieleen itsevarmuus ja itsetunto, se, miten tää lausahus liittyy nuihin asioihin. Oon sitä mieltä, että ei tarvi olla ees mitenkään erityisen hyvä itsetunto tai ei tarvi olla jo valmiiksi tosi itsevarma tyyppi, jotta vois tajuta tän lausahuksen ja saaha tästä voimaa. Eli tää lausahus ei oo todellakaan suunnattu vaan valmiiksi itsevarmoille tyypeille, vaan tää on suunnattu ihan kaikille. Esimerkiksi mää ite koen olevani vielä aika epävarma itestäni ja koen, että mulla on vielä aika huono itsetunto, mutta silti mää välillä tiedostan sen, kuinka huippua on olla just minä ja kuinka huippua on se, että kukaan muu ei oo ninku minä. Ja vaikka ei tarvi olla erityisen itsevarma saadakseen tästä ajatuksesta voimaa ja tajutakseen tän, mun mielestä tän avulla voi kuiteski halutessaan kehittää omaa itsetuntoa ja tulla itsevarmemmaksi. Mää ainaki haluaisin olla varmempi itestäni ja uskon, että moni muuki haluaa.

Ninku sanoin, tän lausahuksen avulla voi halutessaan kehittää omaa itsetuntoa. Mun mielestä tää on just hyvä perusajatus koko itsetunnon kehittämisen pohjalle. Miten sitä itsetuntoa sitten voi kehittää? Tähänki on varmasti monia vastauksia ja näkökulmia, mutta jos lähtee ton lausahuksen kautta miettimään, niin mulle tulee mieleen, että ihan ensiksi kannattaa miettiä ja tunnistaa kaikkia hyviä puolia itessä. Kun oppii tunnistamaan niitä ja tajuaa, kuin paljon hyviä puolia itessä on, niin siitä voi saaha tosi paljon voimaa ja sitä kautta tulla myös paljon itsevarmemmaksi. Samalla oppii myös tuntemaan ittiään paremmin.

Ei kuitenkaan sovi unohtaa niitä niin sanottuja huonoja puolia, vaan niitäki kannattaa miettiä ja opetella tunnistamaan niitä. Sen jälkeen, ku tunnistaa ne huonotki puolet, niin kannattaa opetella hyväksymään ne ja halutessaan yrittää kehittää niitä. Mutta se kannattaa muistaa, että kukaan ei oo täydellinen, ja me ollaan ihania omia itsejämme kaikkine puolinemme, eli siihen kuuluu sekä hyvät että huonot puolet, jotta me ollaan sellasia ku me ollaan, ja just hyviä sellasina. Mää en oo ite mitenkään täydellinen tässä asiassa, eli itsetunnon kehittämisessä jne., eikä nää todellakaan oo mitään ohjeita ylhäältä alaspäin, vaan me kaikki ollaan ihan samalla viivalla tässä asiassa, kaikki ollaan tasa-arvosia. Mulla itelläki tää prosessi, itsetunnon kehittäminen, on vielä aivan vaiheessa, joten nää on nimenomaan vaan mun omia ajatuksia ja näkemyksiä tästä aiheesta. Kerron mun ajatuksia siitä, miten itsetuntoa vois kehittää ja miten tästä lausahuksesta vois saaha tosi paljon voimaa ja oikeesti kaiken irti.

Toinen asia, mikä mulla tulee tästä lausahuksesta ja itsetunnon kehittämisestä mieleen, on ittensä vertaaminen muihin. Mun mielestä se tekee meistä epävarmempia ja alentaa itsetuntoa. Me kaikki ollaan erilaisia ja omanlaisia, eikä meillä oo syytä verrata itteämme muihin. Tuo ois tärkee asia muistaa, vaikka itelläki se meinaa monesti unohtua. Viime aikoina oon yrittäny kiinnittää asiaan erityistä huomiota ja työstää sitä, mutta liian usein tulee silti verrattua ittiä muihin. Jos jollain muullaki on taipumusta tähän samaan asiaan, niin voitas yhessä yrittää miettiä tätä vaikkapa tuon lausahuksen kautta. Ollaan omanlaisia, kukaan ei oo ninku minä tai sinä ja sitä me voiaan käyttää supervoimanamme, joten ei oo siis syytä verrata itteämme muihin. Tässä kohtaa vois yrittää miettiä etenki niitä omia hyviä puolia. Miettiä sitä, kuinka siistiä on olla just sellanen ku on, ja kuinka siistiä on, että kukaan muu ei oo sellanen ku sinä vaan ne sun omat huiput jutut on just sun huippuja juttuja eikä kenenkään muun.

Jos tää asia on itelle vaikee, eli on vaikee tajuta kuin huipputyyppi on, on vaikee arvostaa ja rakastaa ittiä, niin ei hättää. Tätä asiaa voi nimittäin harjotella ja jopa kannattaaki harjotella. Määki harjotellen. Ja nimenomaan tietonen harjottelu on se juttu. Jos tätä asiaa tälleen aattelee, niin faktahan on se, että kukaan ei voi arvostaa sua sun puolesta. Ei oo väliä, vaikka muut näkis sussa hyviä asioita ja arvostas sua, jos sää et ite nää niitä asioita etkä arvosta sua. Sinä ite oot se, kenen kanssa sun pittää aina ellää, niin eikö ois kivempi elää niin, että arvostaa ittiä, tykkää itestä ja on hyvä olla ittensä kanssa? En tiiä sinusta, mutta mää ite ainaki haluaisin itestäni näin.

Miten tätä asiaa sitten voi tietosesti harjotella? Ihan ensiksi mun mielestä kannattaa miettiä ja tunnistaa niitä omia vahvuuksia ja heikkouksia. Jos se tuntuu tosi vaikeelta, niin tässä kohassa voi kysyä muilta apua. Voi kysyä, mitä mieltä muut on, mitä mieltä sun läheiset on siitä, että mitkä on sun vahvuuksia ja heikkouksia, eli niitä hyviä ja huonoja puolia. Muistakaa kuitenki tässä kohtaa, että ei kannata loukkaantua, jos joku sanoo susta huonoja puolia, koska edelleenki ne heikkoudet on myös osa sua ja tekee susta sellasen ku sää oot, ja sää oot just huippu sellasena ku sää oot.

Toinen juttu, mitä voi tehdä, ja mikä on tosi hyvä tapa joillekki, on kaikenlaiset listat. Sää voit tehä listoja omista hyvistä ja huonoista puolista. Voi tehä listoja siitä, missä asioissa on tosi hyvä ja mistä on itestä ylpeä. Tai voi tehä listan siitä, mitä asioita haluais vielä itessä kehittää. Joillaki listojen tekeminen auttaa, joillaki ei.

Tykkäs listoista tai ei, yks asia, mitä ehottomasti kannattaa tehä, on käyä asioita läpi joko kirjallisesti tai suullisesti. Kokeilee ajatella jotaki asiaa erittäin tietosesti, miettiä sitä asiaa vähän ulkopuolisesta näkökulmasta ja mahollisesti yrittää muuttaa sitä omaa ajattelumallia. Tää voi kuulostaa tosi epämääräseltä, mutta mulla on tähän yks esimerkki. Mulla oli koulussa ihan vasta sellanen tilanne, että mun piti pitää puheenvuoro lukemastani kirjasta. Jokasen kurssilaisen piti pitää tuollanen puheenvuoro. Mua jännitti hirveesti. Meillä oli sellanen lista, jossa oli esiintyjien järjestys, ja ku kattoin, kuka piti puheenvuoron mua ennen, ni tuli sellanen olo että voi ei. Ajattelin heti, että tuo tyyppi on ihan täydellinen ja aloin verrata itteäni tuohon tyyppiin kaikissa mahollisissa asioissa. Aloin myös ajattelemaan, että kaikki muutki vertaa mua tuohon tyyppiin ja ajattelee kuin huono mää oon. Mulle tuli tosi epävarma olo myös omasta kropasta ja tuntu jotenki siltä, että ku seison siellä luokan eessä, ni kaikki näkee kuin lihava kroppa mulla on ja kiinnittää siihen huomiota ja ajattelee musta pahasti. Ja sitten taas se, joka pitää puheenvuoron mua ennen, niin se taas näyttää aina ihan täydelliseltä ja se on tosi hyvä tuossa oppiaineessa ja kaikki vertaa mua siihen ja tajuaa kuin huono mää oon. Tuollasia epäilyksiä mulla tuli mieleen koko ajan. Otin päiväkirjan ja kirjotin siihen kaikkia nuita asioita. Sen jälkeen ku olin kirjottanu kaikki huonot asiat ja kaikki epäilykset ja epävarmuudet, niin sitten astuin vähän ninku ulkopuolelle siitä tilanteesta ja annoin itelleni ajatuksia vähän eri näkökulmasta ja annoin itelleni tietynlaisen asenteen, joka mun tuli ottaa. Kirjotin myös ne asiat ylös. Olin sillain että okei, nuo asiat mua huolettaa ja pelottaa, mutta tiiäkkö mitä, ei tässä hättää oo. Mun vartalo on erilainen ku tuon toisen, mutta mää on just hyvä tällasena ku oon. Jos joku ajattelee musta jotain huonoa, niin antaa ajatella. Enhän mää sitä voi tietää, jos se pysyy vaan ajatuksina. Jos se joku, joka ajattelee huonoa, tulee sanomaan sen asian päin naamaa, niin sittenhän se kertoo enemmän siitä sanojasta kuin minusta. Siinä vaiheessa kysyisin, että onko sillä tyypillä kaikki hyvin, koska se tekee ongelman asiasta, joka ei kuulu sille. Jos esim. joku tyyppi tulis sanomaan, että sulla on muuten ihan jäätävän läskit jalat, kannattas liikkua ja syyä terveellisesti, niin sehän kertoo enemmän siitä sanojasta kuin minusta. Ei se sanoja tiiä, miten mää liikun tai miten mää syön tai millaset geenit mulla on, ja jos se kerta tekee ongelman asiasta, joka ei ees kuulu sille, niin sitten oisin siitä huolissaan. Tuollasella ajattelulla sain itelle sen asenteen, että ei oo mitään väliä, mitä muut ajattelee.

Sitten kirjotin kans siitä, että mää oon lukenu tän kirjan, mulla on moniste puheenvuoron tukena, mää oon harjotellu tätä ja tiiän mitä sanon, joten ei mulla oo mitään hätää. Mää meen sinne luokan eteen ja vedän tän aivan jäätävän hyvin. En ajattele mitään ylimäärästä vaan meen vaan ja puhun mitä oon aikonukki ja muistan kattoa yleisöön. Keskityn mun sanomisiin enkä mihinkään ylimääräseen. Huomaatteko? Kävin ton asian läpi kirjottamalla siitä päiväkirjaan. Kirjotin ensin kaiken mikä huoletti ja pelotti, sit astuin vähän ulkopuolelle siitä tilanteesta ja mietin asiaa enemmän järjellä enkä pelolla. Mietin asiaa tietosesti ja käsittelin sitä enkä jättäny sitä vellomaan vaan epämääräseksi ahistusmöykyksi. Lopputulemana oli se, että otin oikeen tietosesti sellasen asenteen, että noni, nyt mää meen tonne ja veän tän hyvin ja sillä selvä. Käänsin ne epäilykset ja itteni vertaamisen muihin siihen, että osaan tän ja ei mulla oo syytä verrata itteäni muihin, vaan oon just hyvä näin ja tällä mennään. Ja vaikka edelleen jossakin tuolla sisimmässä epäilytti ja vähän pelotti, niin nimenomaan se tietyn asenteen ottaminen tietosesti autto. Se on auttanut mua muissaki tilanteissa. Yrittää ees näytellä niin, että ei vois vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelee, ja menee sillä asenteella eikä ala miettimään asioita liikaa. Ja joo, se on vaikeeta ja epäilyksiä tulee mieleen, mutta sitten pitää vaan tietosesti yllä sen asenteen, niin sillä kyllä selviää. Ja mää uskon, että ku tarpeeks kauan tekee tietosesti noin, niin lopulta sitä ei enää ees tarvi tehä tietosesti, vaan siitä tulee ihan automaattista, siitä tulee osa sua ja alat luonnostaan olemaan itsevarmempi ja luottamaan ittees, ku et välitä siitä mitä muut aattelee etkä vertaa ittiäs muihin.

No, teitä varmaan kiinnostaa, miten se puheenvuoro sit loppujen lopuks meni? En tietenkään tiiä, mitä muut ajatteli, koska en saanu juurikaan palautetta, mutta sillähän ei oo väliä, vaan sillä on, miten musta itestä tuntu että se meni. Mun mielestä se meni yllättävän hyvin. Ehkä meni vähän yliajalle ku puhuin niin paljon. Punastuin ja poskia alko kuumottamaan ninku yleensä aina ku mua jännittää ja esiinnyn. Ääni meinas pettää välillä, varsinki alussa. Mutta oliko se niin kamalaa? Ei todellakaan. Keho reagoi ninku se reagoi, sille mää en voi mitään, mutta se ei tuntunu läheskään niin kamalalta olla siellä eessä yksin puhumassa ku mitä mää pelkäsin. Sain sanottua kaikki asiat mitä olin aikonu, muistin kattoa yleisöön ja oikeestaan vedin tosi hyvin. Ja sanoko joku, että mulla on läskit jalat? Ei todellakaan. Jälkeenpäin vaan naurattaa tuoki epäilys. Kaikki kuunteli tarkasti mitä mää puhuin ja katto muhun päin, ja luulen, että ne keskitty vaan siihen mitä puhuin eikä mihinkään muuhun. Hyvin siis meni.

No, mutta se siitä esimerkistä. Mulla on mielessä vielä muutama keino, miten voi tietosesti harjotella itsensä arvostamista ja sitä oman itsetunnon kehittämistä. Voi miettiä ihan joitaki konkreettisia tilanteita, missä vois hyödyntää niitä omia vahvuuksia tai vastaavasti tilanteita, missä voi halutessaan kehittää omia heikkouksia. Käydä vaikka mielessä läpi ihan oikeita tuollasia tilanteita tai mikä vielä parempaa, hankkiutua sellasiin tilanteisiin. Sit ku on ollu tilanteessa, missä on päässy hyödyntämään omia vahvuuksia, niin tulee sen jälkeen sit sellanen olo, että jes, vähänkö mää oon hyvä tässä. Tai sitten tilanne, jossa pääsee kehittämään omia heikkouksia, niin jos se tilanne menee hyvin, tulee sellanen olo, että jes, selvisin tästä ja tästä se kehittyminen lähtee, tai jos se menee huonosti, niin silti voi tuumata että jes, ainaki mää yritin, ja ens kerralla menee sit paremmin.

Ittensä kehuminen ja kiittäminen on kans sellasia asioita, jotka voi auttaa. Varsinki jos niitä tekee säännöllisesti, vaikka jopa päivittäin. Sanoo joka päivä vaikka kolme hyvää asiaa itestä, niin kyllä ne pikku hiljaa alkaa iskostuu sinne mielen perukoille. Ja kiittää ittiä varsinki aina sillon, ku on selvinny jostain vaikeesta jutusta, tehny jonku homman tosi hyvin tai kiittää ihan vaan siitä, että on jaksanu nousta sängystä ylös joinaki päivinä.

Kivojen asioitten tekeminen on myös sellanen juttu, mitä kautta voi oppia arvostamaan ittiä. Sitä kautta saa onnistumisen kokemuksia ja tulee hyvä mieli. Vastaavasti myös ittensä haastaminen on vähintään yhtä tärkeetä. Joko onnistuu ja tulee hyvää mieli, tai sitten epäonnistuu, jollon täytyy käsitellä se epäonnistuminen ja päästä siitä yli, mikä taas tekee vaan vahvemmaksi. Ja toisaalta voi kyllä ajatella niinki, että ei oo epäonnistumista, vaan aina joko onnistuu tai oppii.

Tuollasia asioita tekemällä, tietosella harjottelulla, voi oppia arvostamaan ittiä ja oppia tajuamaan sen, kuin huippua on, että kukaan muu ei oo ninku sinä, ja kuin tuon asian tajuamisesta voi oikeesti saaha voimaa. Haluan vielä kerran korostaa, että mää ite en todellakaan oo täydellinen tän asian kanssa, vaan harjottelen tätä itekki. Yhessä me tässä ollaan.

Mutta eiköhän lähetä yhessä vallottamaan maailmaa ihanina, ainutlaatusina, omina itsenämme. "Kukaan ei ole sinä. Se on sinun supervoimasi."