"Jos olet kyllästynyt aloittamaan alusta, lakkaa luovuttamasta"

Terveppä kaikille piiiiiiiiitkästä aikaa! Tämmöstä ns. aihepostausta ei oo tullu ainakaan pariin kuukauteen. Teemakalenteri on kyllä päivittyny normaaliin tapaan, samoin ruokapostauksia on tullu jonkin verran, mutta tänne ei oo tullu pitkään aikaan yhtään mitään. Nyt se kuitenki muuttuu! Jotku varmaan muistaaki postauksen "Sinä olet tarpeeksi" ja sen idean, mihin se liittyy. No, tää postaus on nyt jatkoa sille postaussarjalle, sillä taas paneudutaan vähän tarkemmin tämmösen lausahduksen pariin. Eiköhän mennä!

Tänään meillä on lausahduksena "Jos olet kyllästynyt aloittamaan alusta, lakkaa luovuttamasta." Aika viisas lausahdus, eikö totta? Luulenpa, että meillä kaikilla on joitain tosi suuria, ehkä jopa hieman epärealistisia tavoitteita/unelmia. Välillä niiden suhteen saattaa iskeä semmonen tosi suuri motivaatiopuuska, että "noniin, nyt mää alan ihan tosissaan tekkee tätä", "tästä lähtee", "nyt oikeesti", jne. Eikö kuulostakin tutulta? Mulle ainaki. Mulle itelle on myös aika tuttua se, että tuo toistuu melko useasti. Tulee se motivaatiopuuska, jonka seurauksena alkaa ehkä tekemäänki sitä asiaa, sitten se loppuu, ja jossain vaiheessa tulee taas uus motivaatiopuuska jne. Miks näin tapahtuu? Miks se toistuu? Mun mielestä on aika selvää, että se toistuu siks, koska aiempi kerta on päättyny luovuttamiseen, viimeks on luovutettu. Lopulta, niiden lukuisten yritysten ja uudelleen motivoitumisten jälkeen siitä koko asiasta tulee semmonen "oispa kiva" -juttu, jota kyllästyy aina yrittämään uuestaa. Se tavote muuttuu mahdottomaksi ja saavuttamattomaksi unelmaksi/"oispa siisti" -jutuksi. Tää on ainaki mulle hyvin tuttu tunne, ja luultavasti monelle muullekki. Tosin mää ite jaksan aika hyvin aina yrittää uuestaan, mutta kyllähän se aina tuntuu yhtä surkeelta.

Voitas ottaa tähän pari ihan konkreettista esimerkkiä, jotka on mun mielestä melko tyypillisiä tämmösessä tilanteessa. Eka esimerkki vois olla mun ja muutamien tuttujen kesken jopa hieman humoristinenkin "ens maanantai". Kyseessä on siis jonkinlainen elämäntapamuutos. Joko alkaa syömään terveellisemmin, liikkumaan enemmän, nukkumaan enemmän, tekemään enemmän/tehokkaammin töitä tjmv., tai jopa kaikkia näistä. Joskus tulee semmonen boosti, että NYT! Se saattaa kestää jonkun aikaa, mutta sitten yleensä luovuttaa, mikä on omien kokemusten perusteella aika tyypillistä. Sit sitä saattaa sanoa, että no, "mää alotan sit ens maanantaina". Tai ens viikolla. Ens vuonna. Tai no, oikeestaan en varmaan ikinä tuu pääsemään ainakaan loppuun asti eli pysyviin muutoksiin. Ehkä noita muutamia lauseita ei ittelleen myönnä, mutta tuo ens maanantai on mun mielestä kuitenki aika tyypillinen. Se myös toistuu, koska on aina luovuttanu aiemmin.

Tuo oli vaan yks esimerkki, mikä mun mielestä on melko tyypillinen. Toinen esimerkki vois joittenki kohalla olla opiskelu. Semmoselle vähän laiskemmalle opiskelijalle voi välillä tulla semmosia boosteja, että "nyt otan itteäni niskasta kiinni", "nyt alan opiskelee kunnolla" jne. Nekin toistuu, koska on aina luovuttanu aiemmin, ei oo päässy siihen pysyvään muutokseen ja lopputulokseen. Eikö kuulostaki tutulta?

Noh, jos nyt lähetään purkamaan tätä asiaa, niin miks sitä sitten luovuttaa? Jos se asia on niin tärkiä, että haluaa sen tapahtuvan ja siks yrittää aina vaan uuestaan, niin miks sitten ees välillä luovuttaa? Sikskö, ku se on rankkaa, vaikiaa? Totta kai se on vaikiaa, ei isot asiat ja muutokset oo ikinä helppoja ja esim. just elämäntapojen muuttaminen vaatii kovaa työtä, sehän on selvä. Muutenhan kaikki onnistuis kaikessa, jos asiat ois helppoja. Mutta tämä, että miks ylipäätään luovuttaa, niin tätä on mun mielestä aivan älyttömän tärkeetä miettiä, koska syy voi hyvinkin usein olla just tässä! Niin sanotut "väärät" syyt asian tekemiseen ja sellaset satunnaiset motivaationpuuskat ei kanna. Ne ei vie ketään eteenpäin siinä tavotteessa. Kannattaa siis ehottomasti miettiä niitä omia syitä, miks ees tekee koko hommaa. Tekeekö siks, koska joku muu haluaa, olettaa, odottaa tai vaatii sun tekevän? Tekeekö siks, koska sosiaalinen paine vaatii tekemään, kaikki muutki tekee ja se on jopa semmonen trendi? Vai tekeekö siks, koska haluaa ite, koska se on itelle tärkiää? Jos nyt vastasit kyllä, että teet vain ja ainoastaan ittes vuoksi, niin ootko aivan varma? Jos nyt mietitään tuota ekaa esimerkkiä, eli sitä elämäntapamuutosta. Jos ja kun siinä aina vaan luovuttaa, aina päätyy alottamaan alusta, niin voisko syy olla siinä, että oikeesti sen henkilön ei tarvi tehä sitä elämäntapamuutosta? Jos se ei ookkaan ihan välttämätön? Jos sen oma elämä ja arki on ihan tarpeeksi hyviä jo valmiiksi? Monet tällaset henkilöt voi luulla tarvitsevansa sitä muutosta, mutta välttämättä ei oikeesti tarvikaan. Se syy ja motivaatio ei lähe itestä ja siks päätyy aina luovuttamaan ja alottamaan alusta. Voi olla hyvinki varma, että kyllä se lähtee musta itestä, esim. ite haluaa kropan näyttävän eriltä tjmv., mutta oikeesti se "itestä" lähtevä motivaatio kumpuaaki siitä ympäriltä, jatkuvien kauneusihanteiden ja "täydellisten" kuvien vaikutuksesta. Kannattaa siis todellaki miettiä tarkasti, onko se asia sitä, mitä ite haluaa, vai tuleeko ne perimmäiset syyt jostain muualta. Jos tulee, niin kannattaa sitten tietysti miettiä, onko järkiä ennää ees yrittää, onko siitä mitään hyötyä, jos sitä muutosta ei ees tarvi, jos asiat on hyvin jo nyt. Luulen, että tuo esimerkki oli jo aika puhuttava, mutta katotaan asiaa vielä sen toisenki esimerkin kautta. Se henkilö, joka jatkuvasti yrittää opiskella ahkerammin siinä kuitenkaan onnistumatta, niin kannattaa tosissaan miettiä, onko siinä taustalla oikeesti oma tahto vai jonkun muun. Sitä voi oikeesti ihan tosissaan luulla, että kyllä mun nyt pittää opiskella paremmin, mutta tarviiko välttämättä oikeesti? Ei se opiskelu oo kaikkien juttu, joten se, että yrittää väkisin opiskella paremmin, niin ei siitä välttämättä oo mitään hyötyä yhtään kellekään. Älkää ymmärtäkö nyt väärin, en todellakaan kehota ketään lopettamaan opiskelua tai opiskelemaan huonommin enkä väitä, että opiskelu ois huono juttu, päinvastoin, mun mielestä opiskelu on hyvä juttu, mutta näitä asioita on hyvä miettiä. Varsinki, jos itelle selviää, että yrittää jatkuvasti opiskella paremmin vaan jonkun toisen takia, niin sillon voi tajuta, että no eihän mun ookkaan pakko parantaa koko ajan. Riittää, että pääsee ainaki pakolliset kokkeet ja kurssit läpi, on ite tyytyväinen ja saa sellaset eväät jatko-opintoihin ku itte haluaa. Se riittää. Kenenkään ei tarvi esim. vanhempia miellyttääkseen ees yrittää olla kiitettävän oppilas. Ninku sanoin, riittää, kunhan pääsee pakollisista läpi ja on ite tyytyväinen. Sitten taas jos on vaativa luonne, ninku esim. mulla on, niin voi opetella tyytymään vähempään, jos kokee sen hyödylliseksi. Aina ei tarvi saaha niitä kymppejä tai ysejä, varsinkaan niistä oppiaineista, joista ei ees tykkää. Sen pänttäämis- tai läksyjentekoajan voi käyttää johonki tärkeempään. Aina kannattaa kuunnella ommaa kehoa ja sitä, miten ite jaksaa ja mitä oikeesti haluaa ja tarvii, mistä on hyötyä.

Noniin. Jos on tällä hetkellä sitä mieltä, että kyllä, taustalla on ns. oikeat syyt, haluaa ja tarvii tehä sitä mitä on yrittänykki, niin missä sitten on se vika? Miks ei onnistu? Ehkä syy voi olla siinä, että ei yksinkertasesti yritä tarpeeksi kauan. Oon muutamia kertoja jostaki lukenu ja myös kuullu, että kestää joko 20, 21 tai 30 päivää rakentaa itelle jostaki asiasta tapa/rutiini (en muista aivan satavarmasti, että montako päivää se oli, mutta joku nuista kolmesta, tai sitte oon kuullu ja lukenu nuo kaikki kolme, kaikki eri lähteistä), ja 90 päivää elämäntapa. Eli jos kuukauden ajan, sen 30 päivää teet jotain asiaa, siitä tullee sulle rutiinia. Jos jatkat sitä vielä kaks kuukautta etteenpäin, eli teet sitä yhteensä 3 kuukautta, 90 päivää, niin sitten siitä pitäs olla muodostunu sulle jo elämäntapa. En oo ihan varma kuin luotettavia nuo luvut on, koska en tarkasti muista, mistä oon ne lukenu ja kuullu, mutta mun mielestä nuo luvut kuulostaa siltä, että niissä vois oikeesti olla jotain järkeäki. Se asia, mitä oot tavotellu, ootko onnistunu tekemään sitä 30 päivän ajan, puhumattakaan 90 päivästä? Ehkä syy voi olla just siinä, että ei oo vaan yrittäny ja nimenomaan onnistunu tekemään sitä tarpeeksi kauan aikaa putkeen. Jos nyt mietitään vaikka sitä opiskeluesimerkkiä, niin sellanen henkilö vois opiskella enemmän jopa sen 90 päivää ja sen jälkeen miettiä, tuntuuko se yhtä turhalta ku aina ennenki vai tuntuuko, että näin se kuuluu mennäkki, on vaan hyvä ku opiskelee enemmän. Jos edelleen tuntuu turhalta, voi jälleen kerran miettiä, onko taustalla varmasti ne oikeet syyt ja onko se opiskelu se asia, mihin haluaa sen oman energiansa keskittää. Sama homma elämäntapamuutoksen tmv. kanssa. Voi ensin sinnitellä sen 30 päivää, sitten mahollisesti helpottaa ja kokkeilee sinne 90 päivään asti ja sen jälkeen fiilistelee miltä tuntuu. Tuntuuko edelleen yhtä vaikeelta? Jos tuntuu, onko taustalla varmasti ne ns. oikeet syyt, onko elämäntapamuutos se mitä oikeesti tarvii? Jos sitten 90 päivän jälkeen kaikki tuntuu tosi hyvältä, oli tavote mikä tahansa, niin hienoa! Sitten se varmaankin oli se, mitä sää tarvit ja halusitki oikeesti tehä. Mutta jos siellä nyt on semmosia henkilöitä, jotka ei oo vielä onnistunu siinä omassa tavotteessa, mutta on varma, että ne syyt on oikiat ja haluaa tosissaan kokeilla sitä juttua (ninku esim. minä), niin kokeilkaa se 90 päivää. Tai ees 30. Jos sen 90 päivän jälkeen ei viimestää ala ees tuntuu hyvältä, niin kannattaa miettiä asiaa uudelleen, jälleen kerran. Joo, kolme kuukautta on pitkä aika, mutta sen jälkeen ei voi kukaan väittää, et ees sinä ite, että et ois yrittäny. Ja varmasti opit sen kolmen kuukauen aikana itestäs paljon uusia asioita. Eikö se oo ehkä jo senki takia kokeilemisen arvosta? Oli miten oli, aivan kaikkeen tää 30/90 päivää ei päde, esim. ammatteihin tai isoihin ja pidemmän ajan päästä toteutuviin reissuihin. Ammattiin harvoin valmistutaan muutamassa kuukaudessa, eikä myöskään isot reissut välttämättä toteudu vaan muutaman kuukauden työnteolla. Niihin menee vielä enemmän aikaa ja niihin yleensä myös edetään aika pienin askelin, mistä saahaanki sopiva aasinsilta seuraavaan aiheeseen.

Jos oot edelleen varma, että sen sun tavotteen taustalla on oikeat syyt, niin ennen ku lähet kokeilemaan ees tuota 30/90 pv -juttua, niin suosittelen lämpimästi kiinnittämään huomiota yhteen ehkä sitäki tärkiämpään asiaan. Se asia on nimittäin se, että pitäs malttaa edetä tarpeeksi pienin askelin. Me monesti halutaan saavuttaa se meiän tavote niin nopiaa, että eihän siinä nyt malta mitenkään pienin askelin mennä. Kaikki tänne mulle heti nyt eikä sekunnin päästä. Otetaan taas esimerkiksi elämäntapamuutos. Jos heti laittaa ruokavalion niin tiukille ku mahollista, alkaa urheilla kaks tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa, käy joka ikinen aamu aamulenkillä, pyrkii luomaan itelle täydelliset rutiinit ja myös toteuttamaan niitä alusta alkaen täydellisesti, elää täysin aikataulutettua elämää niin, että käyttää joka ikisen minuutin ja sekunnin päivästä hyödyksi, kaikki muutokset pitää tapahtua heti ja täydellisesti, niin TRUST ME! IT'S NOT GONNA WORK! Eli suomennettuna, luota muhun, se ei tuu toimiin! Ei to-del-la-kaan. Se edellinen kohta, 30/90 päivää ei päteny joka asiassa, mutta tää pätee. Kaikki on varmaan kuullu sen tutun sanonnan "miljonääriksi ei tulla yhdessä yössä". Se on niin totta. Mun mielestä tää virhe, että ei malteta lähtee liikkeelle tarpeeksi rauhassa ja pienin askelin, on jopa tyypillisempi virhe kuin se, että ei yritetä tarpeeks kauan aikaa putkeen. Ei vaan yksinkertasesti malteta pilkkoa tarpeeksi pieniin osiin sitä isompaa tavotetta. Ite tykkään ruuasta, niin voitas verrata ja havainnollistaa tätä asiaa ruuan kautta. Kun tehhään esim. salaattia, siihen pilkotaan kaikki ainekset sopivan pieniksi paloiksi. Pilkotaan. Sopivan pieniksi. Paloiksi. Ihan sama mitä syyään, niin viimestään suussa se pilkkoutuu sopivan kokosiksi paloiksi. Sopivan. Kokoisiksi. Paloiksi. Jos meinaa tukehtua, on tullu nieltyä liian iso pala kerralla. Tukehtua. Liian iso pala. Kerralla. Eikö näitten esimerkkien avulla ala olemaan jo aika selvää, että niiden isojen tai pienienkin tavotteiden kohalla pitää malttaa ja osata pilkkoa se tavote pienimmiksi paloiksi. Kaikkea ei voi tehä kerralla eikä täydellisesti, eikä kannata yrittääkkää. Pitää malttaa edetä tarpeeksi pienin askelin, pilkkoa se tavote sopivan pieniin osasiin, joita pitkin lähtee kulkemaan sitä lopullista päämäärää kohti. Mun mielestä esimerkit on usein tosi havainnollistavia, ni otan tähän vielä yhen esimerkin. Jos vaikkapa pienelle lapselle antaa karkin, se lapsi saattaa nielasta sen kokonaisena tai joka tapauksessa syyä liian isoja paloja kerralla. (Huomaa vissiin, että tykkään syömisestä, ku on näitä syömisesimerkkejä sen verra ;D) Seuraavalla kerralla se lapsi muistaa, että ainii, meinasinpa tukehtua sillon viimeks, ku otin liian ison palan kerralla, ni sit se lapsi opettellee puremaan sen karkin pienemmiksi palasiksi, sopivan pieniksi. Tätä meiän muittenki pittää tehä. Joo no siis pitää osata karkitki purra tarpeeks pieniksi, mutta se ei nyt ollu se pointti. Pitää opetella. Jos ei vielä osaa laittaa sitä yhtä isoa juttua tarpeeksi pieniin osiin, niin pitää opetella. Sitten ku osaa tehä sen, niin pitää opetella myös pysymään siinä. Ei auta, että on pilkkonu sen asian sataan pieneen osaan ja tekee niistä 50 kerralla. Höpsistä pussiin. Yks kerrallaan. Pittää malttaa, vaikka se välillä onki ihan älyttömän vaikiaa. Jos alkaa ahnehtimaan ja kiirehtimään, siinä käy lopulta huonosti. Sitten kaikki päätyy taas siihen, että luovuttaa ja joutuu alottaan alusta. On aina vaan se "ens maanantai".

"Jos olet kyllästynyt aloittamaan alusta, lakkaa luovuttamasta". Siinäpä oli tämän postauksen lausahdus, ja mulla tuliki siitä näemmä aika paljon asiaa, paljon monenlaisia mietteitä ja ajatuksia. Tälleen loppukertauksena voisin tiivistää, että ensin mieti ne syyt. Lähteekö asian tekeminen ja jonkin jutun tavottelu varmasti susta itestä? Onko niin sanotusti oikeat syyt? Sitten mieti, ootko yrittäny tarpeeks kauan aikaa putkeen? Ootko onnistunu tarpeeksi kauan aikaa putkeen? Jos et, niin yritä, jos se on just sen asian kohalla mahollista. Eka 30, sitten jatka vielä sinne 90 päivään asti, minkä jälkeen fiilistele ja kysele iteltä, miltä tuntuu. Oliko sittekää oikeet syyt? Muista myös edetä pienin askelin. Hiljaa hyvää tulee. Siinäpä oikeestaan mun kolme pääajatusta tuohon lausahukseen liittyen ja nimenomaan siihen, miten pääsis siitä oravanpyörästä pois, että aina joutuu alottamaan alusta. Mieti syyt, yritä tarpeeksi kauan aikaa kerralla ja etene sopivan pienin askelin. Helppoa se varmastikaan ei oo, mutta kunhan uskoo itteensä, niin pystyy saavuttamaan mitä vaan!

Toivottavasti sulle oli tästä postauksesta hyötyä ja sait itelle vähän uusia ajatuksia asiaan liittyen. Mun mielestä oli tosi kiva taas kirjottaa kunnolla pitkästä aikaa. Sillon ku suunnittelin tätä postausta ja aloin kunnolla miettimään tätä asiaa, niin alko omallaki kohalla löytyy niitä syitä, miks niin usein luovuttaa ja joutuu alottamaan alusta. Eli ainaki mulle itelle tän asian miettimisestä ja tästä postauksesta oli tosi paljon hyötyä. Kirjottelehan kommentteihin, mitä mieltä olit tästä. Heräskö jotaki uusia ajatuksia tai oivalluksia? Musta tuntuu, että kirjotin tosi monta kertaa sanan "jos" tässä postauksessa. Jos sulla sattuu olemaan tylsää, laskepa huvikses montako "jos" sanaa tässä postauksessa oli. Ois tosi mielenkiintosta tietää :D

Taustalla oleva kuva on omani.